maanantai, 1. huhtikuu 2013

Earth Hour intiaanit

Tämä tuleen hieman viiveellä kirjoitettua, mutta sellainen sanonta taitaa pitää myös tässä paikkansa: "Parempi myöhään, kun ei milloinkaan".

 

Lauantaina 23.3. klo 20:30 - 21:30 vietettiin jälleen Earth Houria.

 

Minulle Earth Hourin viettämisestä on melkeinpä tullut perinne. Olenhan sitä vuodesta 2009 viettänyt. Tietty voidaan miettiä mikä lasketaan ajallisesti perinteeksi :-)

 

Lauantaina tulin kotiin kylläkin mielenkiintoisen, mutta raskaan työpäivän jälkeen. Ennen töistä lähtöä olin saanut muutaman puhelun pojaltani, joissa ensimmäisessä kysyttiin yhtä kaveria yökylään ja sitten toista. Yhden olin luvannut, mutta toiseen olin sanonut että katsotaan kun tulen kotiin.

 

Kotiin tultuani pojat esittelivät minulle jo tekemänsä nukkumajärjestelyt ym. ja lupailivat olla kunnolla.... perään pitkä "please äiti!"

 

Ensiksi juttelin toisen pojan isän kanssa ja päädyttiin siihen että kaveri jää meille yöksi. Siinä samalla lupasin myös toisen kaverin yökylään ja myöhemmin juttelin hänen isän kanssa että tämä järjestely sopii meille kaikille.

 

Takaraivossa oli tieto siitä että kello rientää ja kohta on Earth Hourin aika. Nyt vaan millään ei olis sillä fiiliksellä että sohvalta nousisi ja alkaisi sammutella valoja ja sytytellä kynttilöitä. Yksi pojista keksi onko meillä lautapelejä. Tyttärelläni niitä on iso vino pino kaapissaan. Sieltä sitten kävivät lainaamassa yhden pelin. Huomasin ettei pelin valmiiksi laittaminen ja sääntöjen lukeminen oikein sujunut ja menin avuksi. Siinä sitten tajusin kohta kello on 20:30.

 

Kerroin pojille että on Earth Hourin aloitus aivan kohta. Siitä pojat innostui aivan valtavasti ja meidän asunto oli pimeenä alta aikayksikön. Siinä minä sitten olin kaivelemassa kynttilöitä jotta saataisiin edes vähän valoa pimentyneeseen asuntoon. Samalla käytiin sitten aika tiukat ohjeet läpi eli tuntiin ei myöskään käytetä mitään sähköistä vempainta. Mietitään sitä mitä voidaan tehdä ilman sähköä.

 

Ensimmäinen leikki oli pelkoleikki. Pojat juoksentelivat peloissaan pitkin asuntoa ja todella tömistelivät mennessään kun olivat niin peloissaan. Joka puolella näkyi joitain varjoja ja liikettä jota sitten juostiin karkuun ja turvaan. Tästä seurasi sellainen töminä että ulko-ovelta alkoi kuulua koputusta (patterit ovat olleet loppu ovikellosta jo pitkän aikaa). Aluksi en edes tajunnut että sieltä kuuluu todella koputusta, luulin sen olevan poikien leikkiin kuuluvaa. Menin ovelle ja siellä todellakin oli alakerran naapuri.

 

Poikien juoksentelu aiheutti sellaisen töminän että alakerrassa kattolamput helisi. Sanoin että meillä on Earth Hour pelkoleikki menossa, mutta nyt käsken poikia liikkumaan hiljaa. Siinäpä sitä ollaan kuinka saada kolme 9 - 11 vuotiasta poikaa liikkumaan hiljaa kynttilöillä valaistussa asunnossa ja kun ei edes voinut alkaa pelaamaan bleikkaria.

 

Silloin välähti (joskus siis meikäläiselläkin :). Sanoin pojille nyt olette intiaaneja. Intiaanit hiipii niin hiljaa ettei kukaan kuule intiaanien liikkeitä. Jes, se toimi pojat alkoi liikkua varpasillaan äärimmäisen hiljaa. Sitten sammutettiin yhdestä huoneesta kynttilätkin ja tämän huoneen läpi muodostui pimeä käytävä keittiöön. Nyt jokainen poika hiipi yksitellen pimeän käytävän läpi niin ettei kuulunut mitään ääntä. Jos joku ei onnistunut niin kaikki tekeivät uudelleen hiljaa hiipimisen. Kaikki läpiäsivät kokeen.

 

Sitten pojat kerääntyivät ympärilleni ja kysyivät mitä heidän nyt täytyy tehdä? Tätä en todellakaan ollut odottanut. Nyt minusta tuli intiaanipäällikkö ja minun piti antaa pojille intiaani nimet. Vanhin oli Viisas Susi, keskimmäinen Nuori Kojotti ja nuorin Liihottava Kotka. Sitten se tehtävä. Ei ollut paljoa aikaa miettiä mitä nyt laittaisin pojat tekemään ja keksin. Intiaanit tekevät tiimityötä. Heidän on yhdessä mentävä pimeän huoneen perimmäiseen nurkkaan ja tuotava sieltä minulle kolme esinettä. Esineet saavat olla mitä tahansa, mutta heidän pitää määränpäässä kertoa toisilleen tai paremminkin tiimin johtaja kertoo aivan ääneti kuka mitäkin minulle tuo tullessaan. Tehtävä selvä.

 

No ensimmäinen kerta epäonnistui kun huoneesta kuului tirskuntta ym. Tiimi lähti uudelleen suorittamaan tehtävää. Intiaanitiimi suoriutui tehtävästä ja pojat toivat minulle kolme esinettä eikä ääntäkään koko reissusta kuulunut!

 

Pojat innostuivat tästä ja pyysivät uutta tehtävää. Siinä vaiheessa minä vilkaisin kelloa se oli 21:30. Ilmoitin Earth Hour on loppu! Saa laittaa valota ja alkaa käyttää sähköä. Minä lähden saunaan. Siinä vaiheessa aistin pojista pettymyksen. He olisivat halunneet jatkaa leikkiä ja erityisesti niin että minä toimin päällikkönä ja annan heille tehtävät.

 

Seuraavana iltana kun kuuntelin kirjaa yhdessä poikani kanssa, hän sanoi: "Äiti eilen ilta oli paras mitä on ollut ja varsinkin se intiaanileikki!"

 

Tämän tähden kirjoitan tämän blogiini. Itse tajusin siinä samassa kuinka 9 - 11 vuotiaat lapset kaipaavat sitä että aikuinen osallistuu heidän elämään muutenkin kuin vain huolehtivana vanhempana. Pienet asiat saavat ihmiset onnellisiksi. Itse olin todella onnellinen näistä hetkistä lasten kanssa viettäen Earth Houria!

 

E7+kuvia+18032013+044.jpg

sunnuntai, 27. tammikuu 2013

Suunnetteliminen ja ajanhallinta

Välillä tuntuu aivan siltä että ajalla on todellakin siivet. Tämä vuosi 2013 on alkanut vauhdikkaasti. Omassa elämässäni on monia uusia käänteitä. On valmistuminen, uuden työvuoden suunnitteleminen ja henkilökohtaisessa elämässä niin haasteita kuin iloja.

Olen jo usen vuoden ajan käyttänyt vuoden vaihteen uuden tulevan vuoden suunnittelemiseen. Olen huomannut että näin olen löytänyt elämälleni rytmin seuraavalle vuodelle ja on ollut raamit joiden puitteissa on ollut hyvä mennä eteenpäin.

Aikoinaan tälläisen ohjeen itselleni kirjoitin ylös:

  • Suunnittele päiväsi ennen kuin olet päättänyt sen.
  • Suunnittele viikkosi ennen kuin olet päättänyt sen.
  • Suunnittele kuukautesi ennen kuin olet päättänyt sen.
  • Suunnittele vuotesi ennen kuin olet päättänyt sen.
  • Suunnittele elämäsi ennen kuin olet päättänyt sen.

Tänä vuona käytin visuaalisointia ja bagua karttaa. Se vain tuntui mukavimmalta tavalta tehdä suunnitelma tälle vuodelle, tietty tähtäimessä myös pitemmän ajan päämäärä.

Tällä viikolla huomasin töissä, että olisi hyvä aika aloittaa kunnollisen ajanhallinnan toteuttaminen. Kun huomaan että on suunnitellut runsaasti tekemistä, niin jottei iskisi paniikki on todellakin toteutettava 20/80 sääntöä. Tällöin on priorisoitava siihen 20 prosenttiin, jolla tehdään 80 prosettia varsinaisesta tuloksesta. Tämä todellakin päteen niin kotona kuin työssä, niin vapaa-aikana kuin opinnoissakin.

Oletko sinä tehnyt tälle vuodelle suunnitelman ja löytänyt se 20 % johon kannattaa panostaa täysillä?

Kaikki ei suinkaan olen niin täydellistä, itselläni on vielä muutama hienosäätö tekemättä ^..^

 

bagua+3.JPG

 

Tämä bagua kartta on Anja Banksin sivulta http://www.anjabanks.com/fsbagua.htm.

 

maanantai, 31. joulukuu 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Vuosi uuteen vaihtuu ja elämässä uusi sivu taittuu!
Vuoden 2012 viimeiset auringon säteet taivaanrantaan laskeutuu.
Vielä hetken purppuraa valoa taivaalle luoden.
Vuonna 2012 viimeisen kerran kuu taivaalle kipuaa.
Kuun valo pimeässä pohjolassa vain vähäsen valaisee.
Luonto nukkuu alla lumipeitteen ja pimeyden.
Sisällä lämmössä kynttilät valoksemme sytytetään.
Kun kello kaksitoista lyö, suuntaamme ulos tien.
Nyt juhlan aika on.
Raketit ja paukut kalliit kaivamme esiin.
Paukkuja siellä, räiskettä täällä.
Toisille ilo, toisille kauhu on tapamme tää.
Valoa pimeyteen yritetään tuoda.
Onnea uudelle vuodelle luoda.
Viimein hiipuu välke, hiljenee pauke.
Sisälle jälleen kiiruhdetaan, kynttilän valoon lämpimään.
Ehkä tinoja valetaan ennen kuin nukkumaan aletaan.
Kavereille Uuden Vuoden toivotukset lähetetään ja netissä vielä valvotaan.
Rakkautta, valoa, iloa ja rauhaa vuodelle 2013 toivotan!
Kiitollisena kuluneesta vuodesta kiittäen
ja vuoteen 2013 onnellisena siirtyen!
<3 RAKKAUDELLA <3
^._.^ LAYLA ^._.^


Kauniina valjetkoon vuoden 2013 ensimmäinen aamu!

maanantai, 24. joulukuu 2012

24. joulukuuta 2012

IMG_1861.JPG

 

Ihanaa iloista ja rentouttavaa joulua!

 

Valoisaa, rakkauden täyteläistä rauhaa jokaiseen kotiin ja sydämeen <3

 

<3 Layla ^._.^ 

 

 

Tässä joulukortti jota en kenellekään lähettänyt :-D

 

http://www.arkikon.no/julekort08.htm   

sunnuntai, 23. joulukuu 2012

23. joulukuuta 2012

Tänään selailin kirjaa läpi katsellen mikä olisi sellainen aihe mitä en ole vielä ollenkaan käsitellyt tässä joulukalenterissa. Jos et ole seurannut joulukalenteriani alusta asti, niin olen käyttänyt tämän pohjana ja kirjoitusten aiheiden arvonnassa kirjaa Vihreän kuluttajan opas. Kirja on julkaistu suomeksi vuonna 1992 ja sen ovat kirjoittaneet J Elkington & J Hailes. Suomennoksen ja Suomen oloihin sen on soveltanut A Kilpelä.

En ole mitenkään pyrkinyt soveltamaan kirjan tekstejä uudelleen Suomen oloihin. Olen vain käyttänyt niitä asiaan virittäytymiseen. 

 

IMG_2039.jpg

Maailman loppu piti olla eilen. Mutta ei sitten ollutkaan. Toisaalta joillekin on tullut loppu. Tänään on surua useassa paikassa, useilla ihmisillä! Rakkaudella jaksamista teille kaikille <3

Maailman loppumisesta voikin siirtyä ennusteisiin ilmastonlämpenemisestä. Me todella elämme ilmastokriisiä tällä hetkellä ja tämä aiheuttaa monille ihmisille, eläimille ja muulle elolloselle loppua. Olin kuuntelemassa Al Gorea ja mieleeni on panunut hänen sanomansa. Tämä ihan minun vapaasti suomennettuna: "Kun lapsenlapsemme tulevat kysymään meiltä, te näitte mitä on tapahtumassa, mutta ette tehneet mitään!" Toinen visio samasta tilanteesta. "Te näitte mitä on tapahtumassa. Mistä te löysitte sen ROHKEUDEN VOITTAA KAIKKI TURHAT USKOMUKSET!"

IMG_4132.jpg

Minä olen kestävän kehityksen edistäjä. Näin varmaa itsestäni voin sanoa. Kun puhutaan hiilijalanjäljestä ym. mittareista käyn kyllä laskelmat läpi ja itse pienennän omaa jalanjälkeäni siinä missä pystyn. Minulle kuitenkin on tärkein lähtökohta ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävä kehitys. Niin kuin Oscari kissamme tässä kuvassa odottaa jouluateriaa, niin se kuuluu meille jokaiselle. Jouluna yksi tärkeimmistä asioista mielestäni on yhdessä olo. Rakastakaamme toisiamme ja eläkäämme rauhassa jakaen toistemme kanssa.