Pojallani Mikaelilla on usein tapana illalla nukkumaan mennessä pyytää minua kertomaan hänelle ilta tarina. Tähän liittyy vielä ihan seikka että hän itse myös haluaa kertoa minulle ilta tarinan. Monia ihania tarina hetkiä ollaan yhdessä vietetty, niitä tarinoita vaan tulee harvoin kirjoitettua ylös. Viime aikoina Mikael on viimeisenä ennen nukahtamistaan halunnut lukea Aku Ankkoja ja tarinoiden kertominen on jäänyt. Olin Helsingissä käymässä ja koko perhe odotti minua valveilla, kun tulin kotiin. Sitten pikaisesti halit, kuulumiset ja nukkumaan. Nyt Mikael pyysi minua kertomaan jälleen tarinan. Lupasin kertoa lyhyen, mutta Mikael halusikin ensiksi kertoa oma tarinansa merirosvoista ja laivoista. Sitten minä kerroin Mikaelille tarinan kahdesta äidistä, joilla kummallakin oli saman ikäiset pojat. Tämän tarinan kerroin melkeimpä kyyneleet silmässä, koska tiesin samalla, että tämä oli todella ihana tarina. Tätä tarinaa varten olin elänyt tämän hetken.

Kun Mikael nukahti, oli minun aivan pakko nousta ylös. Kirjoitin ensiksi tarinan päiväkirjaani käsin. Vielä en saanut rauhaa vaan minun oli kirjoitettava tarina myös koneella. Luin sen ja samalla syntyi päätös, joka on hautunut jo jonkin aikaa mielessäni. Minä aloitan oman blogin kirjoittamisen. Tässä sitä nyt ollaan.

Täältä nyt ystäväni ja muutkin voivat kävästä lukemassa, vaikkapa ilta tarinoita Hymy

Valolla ja iloalla uuteen päivään!